27. marraskuuta 2008

Marraskuun viimeisiä päiviä

Hei,
lupailin tuossa vaalien jälkeen kirjoittaa lähipäivinä, mutta aika on mennyt kuin siivillä.
Vaalityö on ohitse ja elämä on palautunut arkirutiineihin.

Vaalit olivat toiset kunnallisvaalit, joissa olin ehdokkaana ja itse koin kilpailun olevan kovempaa, eikä aina hyvien tapojen mukaistakaan. Tämän huomasivat myös tukijoukkoni.


Vaalituloksesta mainitsisin sen verran, olin pettynyt parin hyvän ehdokkaan jäädessä valitsematta. Tuntien nämä ehdokkaat, tiedän heidän tekevän päätöksiä inhimillisesti ja sydämensä ääntä kuunnellen. Vaikka asiat ovat asioita, toivoisin enemmän inhimillisyyttä päätöksentekoon.

Tyossä on ollut kiirettä ja vapaa-aikakin on mennyt Arin syntymäpäiviä järjestellessä.
Olen ollut työpaikkakoulutukseesa ja tenttiinkin pitäisiä ehtiä lukea 2.12. mennessä.
Lisäksi samalla viikolla on vielä 3 kokousta ja kun olen vielä itsenäisyyspäivän työvuorossa, niin vipinää on ollut ja tulee vielä olemaankin.

Kiitän vielä kaikista onnitteluista ja yhteydenotoista vaalien jälkeen.
Kiitän teitä kannustuksesta ja henkisestä tuesta.

Tulevana viikonloppuna vietämme mieheni Arin pyöreitä syntymäpäiviä perheen, sukulaisten, läheisten ystävien ja työkavereiden kanssa.

Odotan joulua ja viittä vapaapäivää, jolloin saamme hiljentyä perheen kanssa viettämään joulun aikaa syöden hyvin, lukien, ulkoillen ja rentoutuen.

Oikein hyvää joulun odotusaikaa teille kaikille.