Normaali arki on alkanut ja kiire ja hössäkkä väistynyt muistojen joukkoon.
Päivän lehtiä lukiessani, katkeruus ja syyttely kuultaa läpi monista kommenteista.
Nyt vaan pitää ajatukset suunnata eteenpäin ja miettiä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään ja katsoa itseään peilistä.
Äänestäjät ja äänestämättä jättäneet olivat pettyneitä viime vuosien katteettomiin lupauksiin, asioita ei ollut hyvin hoidettu ja sehän täytyy myöntää ja joka sitä ei myönnä pettää itseään. Kun mitään ei tapahtunut vanhustenhuollossa, työttömyyden hoidossa, opiskelijoiden toimeentulossa, ei pätkätöiden suhteen, vaikka aikaa asioiden hoitoon olisi ollut.
Virheistä täytyy oppia, tiedostamalla, että syy huonoon vaalimenestykseemme oli se, että meitä vaan ei äänestetty.
Peräänkuulutan rehellisyyttä, itsetutkiskelua ja kovaa työtä, jotta saamme tilanteen korjattua ja luottamuksen palautettua. Se vaatii työtä meiltä jokaiselta.
Mikään ei tule eteen kannettuna ei vesi kaivosta, eikä äänet uurnilta. Uusia jäseniä, ennenkaikkea nuoria
tarvitaan tuomaan raikkaita tuulia yhdistyksiimme ja edessä oleviin kunnallisvaaleihin.
20. maaliskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti