27. tammikuuta 2007

Vaalitapahtumani Lohjan torilla

Saavuimme Lohjan torille tukijoukkojen kanssa ennen kymmenta.
Ennen kuin saimme pöydät paikoilleen ja tarjottavat esille, ensimmäiset paikalle saapuneet lohjalaiset odottivat jo 9 asteen pakkasessa meitä.
Ilmoitus paikallislehdessä oli houkutellut paikalle runsaasti väkeä tapaamaan vantaalaista sairaanhoitajaa.
Aurinko paistoi, kuuma mustaherukkamehu maistui ja namit tekivät kauppansa.
Lohjalaisten kanssa juttu luisti ja paljon oli kysyttävää mm. eläkeläisten, nuorten ja lapsiperheiden pärjäämisestä "hyvinvointi"- Suomessa.
Työttömyys,pätkätyöt ja meitä kaikkia tällä hetkellä kovasti puhuttava ilmastonmuutos saivat kolmetuntiseksi suunnitellun tapahtuman kulumaan nopeasti.
Lohjalaisten vastaanotto oli sydämellinen ja kannustava.
Hyvillä mielin lähdimme syömään lohjalaisen sairaanhoitajaystäväni kotiin maistuvaa hirvenlihakeittoa ja lämmittelemään pakkasessa kylmettyneitä varpaita.

Kotiin Korsoon saavuimme klo 18 ja nyt levätään ja kun huomiseksi on luvattu aurinkoista säätä, suunnitelmissa on reipasta ulkoilua ja laatuaikaa kamppanjapäällikköni, rakkaan aviomieheni Arin kanssa.

Ei kommentteja: