Olen ehdokkaana Vantaan kaupunginvaltuustoon.
Äänestysnumeroni on 51
Ei ole yhdentekevää kuka ääntäsi käyttää!
Muistathan käydä äänestämässä❤
23. lokakuuta 2012
14. toukokuuta 2009
EU-vaalit lähestyvät
Kesäkuun alussa järjesttävien eurovaalien kampanjointi on alkanut, puolueet ovat asettaneet ehdokkaansa. Edellisissä EU-vaaleissa äänesti reilut 41 prosenttia suomalaisista. Siispä suurin huoli ei olekaan se ketä äänestetään, vaan äänestetäänkö ollenkaan.
Kampanjoinnissa ehdokkaiden pitäisi pystyä vakuuttamaan äänestäjät, että edustajilla on todellisia vaikutusmahdollisuuksia.
Itselleni tärkeitä asioita ovat TALOUS, TYÖ JA TURVALLISUUS. Talouskriisi, työelämän haasteet, turvallisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat asioita, joihin EU varmasti paneutuu pohtimaan sellaista lainsäädäntöä, joka velvoittaa kaikkia yhdessä noudattamaan yhteisiä sääntöjä.
Omalta kohdaltani ehdokas on selvillä ja äänestän tietysti.
Kesä lähestyy kovaa kyytiä ja puutarhalehtiä on selailtu ja tämän kuun aikana kasvimaan laitto ja kukkien ja kasvien istutus on ajankohtaista.
Muistakaa käydä tapamassa EU-ehdokkaita ja ennenkaikkea muistakaa äänestää.
Aurinkoisia kevätpäiviä ja pidetään taas yhteyttä.

13. maaliskuuta 2009
Olen ehdokkaana Tehyn vaaleissa
Olen ehdolla Tehyn vaaleissa Valtuustovaali numero 413 Liittokokousvaali 43.
Ryhmämme on Yhdessä Eteenpäin ry, joka on sosiaalidemokraattinen ryhmä.
Minulle tärkeitä asioita ovat työssä jaksaminen ja työpaikoilla hyvän työilmapiirin luominen ja sen kehittäminen sekä turvallinen työympäristö. Säännölliset osastotunnit, työnohjaus ja riittävä monipuolinen koulutus ja työtehtävien tasapuolinen jakaminen ovat niitä asioita, jotka antavat eväitä työyhteisön jaksamiseen.
Hyvällä työpaikalla toteutuu tasa-arvo, yrityksen arvot ovat ihmismyönteisiä, ilmapiiri on avoin ja jokaisella on selvillä oman työn merkitys ja tavoitteet.
Osallistumismahdollisuudet ovat hyvät, henkilöstöllä on kehitysmahdollisuuksia, tiedonkulku on taattava ja työolosuhteet on luotava työntekijöiden tarpeiden mukaisiksi.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista tuetaan ja uuden työntekijän perehdytys koetaan mielekkääksi eikä ikäväksi velvollisuudeksi.
Riittävästi henkilökuntaa on palkattava ja palkkauksen on oltava oikeudenmukaista.
Jos olet tehyläinen, muistathan äänestää, vain äänestämällä voit vaikuttaa ja osallistua yhteisten tavoitteiden aikaansaamiseksi ja eteenpäin viemiseksi.

19. joulukuuta 2008
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Valtuustokausi 2005-2008 on päättynyt ja uudet tehtävät alkavat vuoden alusta.
Näin sairaanhoitajana olen jouluna työssä aaton ja joulupäivän, mutta jäähän siinä vielä kolme päivää viettää jouluakin.
Joulun jälkeen palaan jälleen hoitotyöhön vanhusten pariin sairaanhoitajaksi.
Akuuttihoitoa kokeilin pitkän tauon jälkeen, mutta viihdyn paremmin työssä, jossa hoidetaan ikä-ihmisiä.
Tammikuussa aloittaa uusi valtuusto ja valtuustoryhmä työskentelynsä eri kokoonpanolla.
Kiitokseni kaikille lopettaneille valtuutetuille hyvästä yhteistyöstä.
Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja Valoisaa Uutta Vuotta!
Kiitän saamistani joulutervehdyksistä.

27. marraskuuta 2008
Marraskuun viimeisiä päiviä
Hei,
lupailin tuossa vaalien jälkeen kirjoittaa lähipäivinä, mutta aika on mennyt kuin siivillä.
Vaalityö on ohitse ja elämä on palautunut arkirutiineihin.
Vaalit olivat toiset kunnallisvaalit, joissa olin ehdokkaana ja itse koin kilpailun olevan kovempaa, eikä aina hyvien tapojen mukaistakaan. Tämän huomasivat myös tukijoukkoni.
Vaalituloksesta mainitsisin sen verran, olin pettynyt parin hyvän ehdokkaan jäädessä valitsematta. Tuntien nämä ehdokkaat, tiedän heidän tekevän päätöksiä inhimillisesti ja sydämensä ääntä kuunnellen. Vaikka asiat ovat asioita, toivoisin enemmän inhimillisyyttä päätöksentekoon.
Tyossä on ollut kiirettä ja vapaa-aikakin on mennyt Arin syntymäpäiviä järjestellessä.
Olen ollut työpaikkakoulutukseesa ja tenttiinkin pitäisiä ehtiä lukea 2.12. mennessä.
Lisäksi samalla viikolla on vielä 3 kokousta ja kun olen vielä itsenäisyyspäivän työvuorossa, niin vipinää on ollut ja tulee vielä olemaankin.
Kiitän vielä kaikista onnitteluista ja yhteydenotoista vaalien jälkeen.
Kiitän teitä kannustuksesta ja henkisestä tuesta.
Tulevana viikonloppuna vietämme mieheni Arin pyöreitä syntymäpäiviä perheen, sukulaisten, läheisten ystävien ja työkavereiden kanssa.
Odotan joulua ja viittä vapaapäivää, jolloin saamme hiljentyä perheen kanssa viettämään joulun aikaa syöden hyvin, lukien, ulkoillen ja rentoutuen.
Oikein hyvää joulun odotusaikaa teille kaikille.

30. lokakuuta 2008
Tarkistuslaskenta toi kaksi ääntä lisää
Eilen suoritettu tarkistuslaskenta toi kaksi ääntä lisää, eli sain yhteensä 302 ääntä.
Kirjoittelen lähiaikoina lisää, mietteitäni vaalityöstä sekä lopputuloksesta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)